Intia tarvitsee vähän tuotantoa tuottavaa maataloutta. Tätä ei voida saavuttaa ilman tiedettä ja teknologiaa

Suurin este maatalouden t&k:lle on kuitenkin ollut vasemmiston ja oikeiston ideologien liiallinen vastustus uudelle teknologialle.

Tällä hetkellä keskustelut koskevat pääasiassa vähimmäistukihintaa, viljelijöiden velkojen vähentämistä, sadonkorjuun jälkeisten tappioiden vähentämistä, käteissiirtoja, joilla viljely elinkelpoisena säilytetään pienviljelijöiden kannalta, sekä markkinointiuudistuksista.

Nykyisessä maatalousuudistuksista käytävässä keskustelussa on unohdettu tärkeä näkökohta – maatalouden T&K:n rooli maatalousjärjestelmien tukemisessa. Jos oletetaan Punjabin, Haryanan ja Länsi-UP:n maanviljelijöillä, jotka ovat tämänhetkisen kiihkon eturintamassa, ja heillä olisi vaihtoehtoisia viljelykasveja, jotka voisivat korvata riisin ja vehnän tai molemmat ja jotka olisivat yhtä kannattavia kuin kaksi viljakasvea, kestäisivätkö he kylmää ja COVID- 19 ? Vastaus on, että he olisivat jo siirtyneet eteenpäin.

Tällä hetkellä keskustelut koskevat pääasiassa vähimmäistukihintaa, viljelijöiden velkojen vähentämistä, sadonkorjuun jälkeisten tappioiden vähentämistä, käteissiirtoja, joilla viljely elinkelpoisena säilytetään pienviljelijöiden kannalta, sekä markkinointiuudistuksista. Hyvin vähän huomiota kiinnitetään luonnonvarojen käytön vähentämiseen – kriittisintä on vesi – ja maatalouden tutkimus- ja kehitystyöhön. Intia ja monet muut osat maailmaa, joissa on juurtunut köyhyys, vaativat vähän tuotantopanoksia tuottavaa maataloutta; vähäinen panostus sekä luonnonvarojen että rahapanosten osalta. Tätä ei voida saavuttaa ilman tiedettä ja teknologiaa.

Maatalouden rahallisesti arvioitavissa olevia panoksia ovat kastelu, maanmuokkaus ja sadonkorjuu, lannoitteet, maatalouskemikaalit ja siemenet. Intia saa noin 4 000 miljardia kuutiometriä (bcm) sadetta, mutta suuri osa siitä sataa itään. Lisäksi suurin osa sateesta tulee 100 tunnin sisällä rankkasateesta, mikä tekee veden varastoinnista ja kastelusta kriittistä maataloudelle. Intiassa maataloudessa käytetään yhtä eniten vettä maailmassa – 761 miljardin kuutiometrin veden kokonaismäärästä 688 miljardia kuutiometriä (90,5 prosenttia) menee maatalouteen, josta jää 17 miljardia kuutiometriä (1,2 prosenttia) teollisuuteen ja 56 miljardia kuutiometriä kunnalliseen käyttöön. Vertailun vuoksi Kiina käyttää 385,2 miljardia kuutiometriä (64,4 prosenttia) 598,1 miljardin kuutiometrin kokonaismäärästä maatalouteen. Heidän maan yksikkökohtainen tuottavuus kasvinviljelyssä on lähes kaksi-kolme kertaa suurempi.

Arvioitu pohjaveden väheneminen Intiassa on yhteensä 122–199 miljardia kuutiometriä havaintokaivojen (1996–2016) ja satelliittitietojen (2002–2016) perusteella laskettuna. Ehtyminen on suurin Punjabissa, Haryanassa ja Länsi-Yläosassa. Miksi näiden alueiden viljelijät vaativat edelleen vehnä-riisi-kierron jatkamista? Tosiasia on, että maataloustutkimus ei ole tarjonnut vaihtoehtoisia, yhtä kannattavia viljelykasveja eikä viljelyjärjestelmiä, jotka vähentäisivät luonnonvarojen käyttöä.

Vehnä ja riisi ovat poikkeuksellisen korkeasatoisia kasveja, kolmas on hybridimaissi. Vuosien intensiivinen tutkimus sadon lisäämisestä ja sadonsuojelusta tuholaisille ja taudinaiheuttajille vastustuskykyisten lajikkeiden ja hybridien jalostuksen avulla on tehnyt näistä kasveista vakaita korkeasatoisia. Maissi voi korvata riisiä – maissia käytetään kuitenkin karjan ja siipikarjan rehuna. Köyhien alhaisen ostovoiman vuoksi maissin kysyntä ei ole yhtä laajaa Intiassa kuin länsimaissa ja Itä-Aasiassa. Olen usein kuullut ympäristönsuojelijat ehdottavat riisin korvaamista karkeilla viljakasveilla – hirssillä, durralla jne. Tällä hetkellä nämä viljelmät työnnetään marginaalisimmille kuiville alueille. Näiden viljelykasvien satoa ei kuitenkaan voida verrata vehnän ja riisin tuottoon, vaikka suojakastelu olisikin käytettävissä. Näillä viljelykasveilla on vakava T&K-vaje, mikä johtaa alhaiseen satopotentiaaliin sekä tuholaisille ja taudinaiheuttajille.

Tämä jättää meille palkokasveja ja öljysiemeniä. Tilivuonna 2017–2018 Intia toi ruokaöljyjä noin 76 000 rupian arvosta. Kolmea öljykasvea (sinappi, soijapapu ja maapähkinä) viljellään jo nyt erittäin laajasti. Soija ja maapähkinä ovat palkokasveja ja sitovat typpeään. Kaikki kolme viljelykasvea eivät ainoastaan ​​tarjoa ruokaöljyjä, vaan ovat myös erinomainen proteiinipitoisten siementen tai siemenjauhon lähde karjalle ja siipikarjalle. Valitettavasti näiden kolmen viljelykasvin sadot ovat pysähtyneet Intiassa noin 1,1 tonniin hehtaarilta, mikä on merkittävästi alhaisempi kuin maailmanlaajuiset keskiarvot. Vaikka kasvattaisimme näitä kasveja Punjabissa, Haryanassa ja Länsi-Ypessä, taudeilla ja tuholaisilla on taipumus vaikuttaa negatiivisesti sadon nousuun.

Evoluutiobiologiassa tuholaisten/patogeenien ja niiden isäntien vuorovaikutusta geeni- tai organismitasolla on kuvattu suureksi kilpavarusteluksi. Isäntä kehittää puolustusta taudinaiheuttajaa vastaan, joka joutuu voimakkaan valintapaineen alaisena sellaisen mekanismin syntymiseksi, joka voittaisi isäntäpuolustuksen. Aivan kuten ihmiset ovat herkkiä joillekin suurille tuholaisille ja taudinaiheuttajille, jokaisella viljelykasvilla on vihollisia – viruksia, bakteereja, sieniä, munamykeettejä, sukkulamatoja, hyönteisiä ja suuria kasvinsyöjiä, rikkaruohoja ja jopa loisia. Yksi tapa on antaa kilpavarustelun kulkea omalla tavallaan. Toinen tapa, ihmislajin tunnusmerkki, on käyttää kertynyttä tietoa.

Lausunto|Richa Kumar, Nikhit Kumar Agarwal kirjoittavat: Maanviljelijöiden uudistuksessa on tarkasteltava enemmän kuin pelkkä maatalousmarkkinoiden tehokkuus

Tuholaisia ​​ja taudinaiheuttajia voidaan torjua parhaiten maatalouskemikaalien tai geneettisten toimenpiteiden avulla. Torjunta-aineiden kokonaiskulutus maailmanlaajuisesti on kasvanut 2,4 miljoonasta tonnista vuonna 1990 noin 4 miljoonaan tonniin vuonna 2011; sen jälkeen kulutus on tasaista. Käyrän litistyminen heijastaa joidenkin uuden sukupolven molekyylien käyttöä, jotka ovat tehokkaita pienempiä määriä. Äskettäin tehty maailmanlaajuinen tutkimus viiden tärkeimmän viljelykasvin elintarviketurvan tärkeimmillä alueilla satohäviöistä osoitti tuholaisten aiheuttamia merkittäviä menetyksiä – keskimäärin vehnässä 21,5 prosenttia, riisissä 20 prosenttia, maississa 22,5 prosenttia, perunassa 17,2 prosenttia ja soijapavussa 21,4 prosenttia. prosenttia. Heikkotuottoisilla alueilla menetykset ovat enemmän, koska viljelijöillä ei ole varaa torjunta-ainekustannuksiin.

Intia on yksi vähiten torjunta-aineiden käyttäjistä. Vuonna 2014 torjunta-aineiden käyttö kilogrammoina hehtaaria kohden joissakin valituissa maissa/alueilla on seuraava: Afrikka 0,30, Intia 0,36, EU-maat 3,09, Kiina 14,82 ja Japani 15,93. All India Coordinated Research Project on Weed Management -tutkimusprojekti, joka arvioi rikkakasvien sadonmenetyksiä vuosina 2003-2014, on paljastanut 14-36 prosentin menetyksen, ja soijapapu ja maapähkinä ovat hävinneet eniten - yli 30 prosenttia. Pelkästään rikkaruohojen aiheuttaman sadonmenetyksen arvioidaan olevan noin 80 000 rupiaa vuodessa.

Hyvänlaatuisempi tapa käsitellä tuholaisia ​​on jalostus. Green Revolution -teknologiat perustuivat ituplasman tehokkaaseen käyttöön ja vahvoihin fenotyyppivalikoihin. Molekyylibiologian hämmästyttävä kehitys 1900-luvun toisella puoliskolla ja niiden muuntaminen yhdistelmä-DNA-tekniikoiksi 1970-luvulta lähtien ovat tuoneet esiin ennennäkemättömiä mahdollisuuksia viljelykasvien geneettiseen parantamiseen. Vuodesta 2000 lähtien kaikkien tärkeimpien viljelykasvien genomit on sekvensoitu. Viime aikoina on myös sekvensoitu primaarinen ituplasma ja tärkeimpien viljelykasvien luonnonvaraiset sukulaiset. Suuri haaste on saatavilla olevan valtavan sekvenssidatan tehokas hyödyntäminen. Intian ponnistelut kaikilla kolmella alueella ovat puolimielisiä. Geenitekniikan ja geenien muokkaustekniikoiden käyttö on tällä hetkellä käytännössä lamaantunut.

Lausunto|P Chidambaram kirjoittaa: Maanviljelijöiden mielenosoitukset opettavat hallitsijoillemme nöyryyttä hallinnossa

T&K-investoinnit ovat yleisesti ottaen vähäisiä. Viimeisten 20 vuoden aikana Intia on käyttänyt 0,7–0,8 prosenttia BKT:staan ​​tutkimukseen ja kehitykseen, mikä on paljon vähemmän kuin kehitysmaiden ja Aasian nopeasti kasvavien talouksien prosenttiosuus BKT:sta. On olemassa rakenteellisia ongelmia, kuten pätevien henkilöresurssien puute ja politiikan selkeyden puute. Suurin este maatalouden t&k:lle on kuitenkin ollut vasemmiston ja oikeiston ideologien liiallinen vastustus uudelle teknologialle.

Ehkä nykyinen kriisi johtaisi siihen, että maatalouden vahvan julkisen tuen T&K-tarvetta ymmärretään paremmin.

Tämä artikkeli ilmestyi ensimmäisen kerran painetussa painoksessa 6. tammikuuta 2021 otsikolla 'In Farm debatti, puuttuu T&K'. Kirjoittaja on Delhin yliopiston entinen varakansleri

Lausunto| Tavleen Singh kirjoittaa: Ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen PM Modi alkaa näyttää heikolta