Fazlur Rehmanin liike vaikuttaa vaikuttavalta, mutta vain pinnalta

Pakistan on saavuttanut 72-vuotisen olemassaolonsa aikana loukkaamisen kulttuuria. Se on ydinvoima, jonka johtajat ja heidän seuraajansa puhuvat kieltä, jota ei ole kuultu menneissä sivilisaatioissa. Jotkut täyttymys tulevat uskonnosta, mutta eivät kaikki.

pakistan azadi marssi, imran khan pak pm, maulana fazlur rehman pak ministeri azadi marssiJamiat Ulema-e-Islam -puolueen kannattajat kuuntelevat johtajiaan hallituksen vastaisessa marssissa Pakistanin Islamabadissa. (AP)

Suunnitelmaa pitää pitkä marssi pääministeri Imran Khanin syrjäyttämiseksi vallasta kutsuttiin azadi-marssiksi, jonka Khan oli valinnut kiihottamisestaan ​​silloista pääministeriä Nawaz Sharifia vastaan ​​vuonna 2014. Mutta vuonna 2019 pitkää marssia ei ole tehty. helppo järjestää.

Tärkeimmät oppositiopuolueet, Pakistan Muslim League-Nawaz (PMLN) ja Pakistan People's Party (PPP), menestyivät huonosti vuoden 2018 vaalien jälkeen, jotka voittivat Khanin Pakistan Tehreek-e-Insaf (PTI).

PMLN:n johtaja Sharif oli tuomittu perustuslain mukaan korruptiosta ja rahanpesusta tai sadiqista (totuus) ja ameenista (luotettavasta) ja tuomittiin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. PPP:n johtaja, Asif Ali Zardari, joutui jälleen kerran National Accountability Bureau (NAB) -järjestön korruptioon syytteeseen, ja hänet joutuu oikeuden eteen.

Molemmat valtavirran puoluejohtajat olivat vakavasti, ellei lopullisesti sairaita: Zardari on jo viettänyt 11 vuotta NAB-vankilassa aiemmin. Mutta PMLN tai PPP eivät ajatellut pitkää marssia Khania vastaan, koska he tiesivät, että armeija, jota kutsutaan idaraksi tai instituutioksi, seisoi suoraan hänen takanaan.

PMLN jakautui vangitun Nawazin, joka halusi hallituksen vastaista kiihotusta, ja hänen nuoremman veljensä - puolueen johtajan Shehbaz Sharifin - välillä, joka halusi odottaa oikean tuulen puhaltavan GHQ:lta. Kirje vankilasta Nawazilta puolueelle kuitenkin pakotti hänen kätensä. Toisaalta Zardari, joka oli virheellisesti pragmaattinen, luuli voivansa tukea pitkää marssia ja katsoa mihin se pitkällä aikavälillä meni.

Mutta kumpikaan osapuoli ei omistanut pitkää marssia. Sen järjesti ja johti Maulana Fazlur Rehman Jamiat Ulema-e-Islam-Fazlista (JUIF), uskonnollisesta puolueesta, jota kukaan ei uskonut voivan koskaan ryhtyä protestimarssiin, jolla oli vain vähän seuraajia massojen keskuudessa (Fazlur Rehman itse asiassa oli menettänyt paikkansa parlamentissa vuoden 2018 vaaleissa).

Lisäksi maulanan piti olla realismin mies, joka pysyi aina armeijan oikealla puolella, jonka hän tiesi seisovan pääministeri Khanin takana. Se, millainen mobilisaatio hän lopulta onnistui Islamabadin laitamilla marraskuun ensimmäisenä päivänä, yllätti kaikki tarkkailijat.

Puolueen uskonnollisista seminaareista tai madrasoista koituneen kurinalaisen väkijoukon arvioitiin olevan parisataa tuhatta. Silti vieläkin hämmästyttävämpi oli rahasumma, jonka hän saattoi käyttää – arviolta miljardi rupiaa – äänestäjiensä kuljettamiseen. Kukaan, eivät edes asiantuntijatarkkailijat, eivät olisi voineet ennustaa tämänlaista esitystä
Islamabadissa, jossa PMLN:n Shehbaz Sharif ja PPP:n Bilawal Bhutto-Zardari näyttivät marginaalipoliitikoilta, jotka etsivät parrasvaloa.

Bilawal oli suoraan valinnut syytöksensä – että armeija väärensi vuoden 2018 vaaleja saadakseen Khanin valtaan, potkimalla äänestysagentit pois prosessista, kun sotilaat valvoivat ääntenlaskentaa. Fazlur Rehman ei ollut yhtä painokas osoittaessaan sarkastisesti Khanin takana olevan armeijan tukea, joka hänen mukaansa oli täysin epäpätevä pääministerinä. Hän epäilemättä vastasi Khanin omaan sivistymättömään kielenkäyttöön häntä kohtaan lähimenneisyydessä.

Ja kun hän asetti Khanille kahden päivän määräajan – jolloin Khanin oli kumartuttava vallasta tai kohdattava pidätys hänen madrasa-seuraajiensa käsissä – kaikki tiesivät, että maulana nappasi idaraa in extremisissä, mitä kumpikaan ei kaksi puoluetta voisi tehdä.

Shehbaz Sharif kuitenkin päästi irti kertyneestä höyrystä syyttämällä Khania luottaen taikuuteen islamin sijaan: Viittasi tangentiaalisesti Khanin askeettisesti taipuvaiseen vaimoon, jolla huhutaan olevan djinnejä, mikä saa Khanin voittamaan yliluonnollisin keinoin.

Armeija varoitti ennustettavasti ISPR:n (Inter-Services Public Relations) kautta kaikkia ja kaikkia, että armeija ei suvaisi sellaista häiriötä, jota pitkä marssi uhkasi.

Pakistan on saavuttanut 72-vuotisen olemassaolonsa aikana loukkaamisen kulttuuria. Se on ydinvoima, jonka johtajat ja heidän seuraajansa puhuvat kieltä, jota ei ole kuultu menneissä sivilisaatioissa. Jotkut täyttymys tulevat uskonnosta, mutta eivät kaikki. Ja se tulee tasapuolisesti miesten ja naisten suusta. Esimerkiksi pääministerin neuvonantaja tiedotusasioissa Firdaus Ahiq Awan (nimi tarkoittaa paratiisia) - voimakkaasti jauhettu tulivuori, joka lähettää tulta ja tulikiveä televisiossa. Hän hämärtää helposti PTI:n vulgarisoivan demokratian Pakistanissa päivittäin heidän harangiensa kautta.

Maulana sanoo voivansa ottaa haltuunsa hallituksen ja armeijan kaikkialla maassa ja häiritä kaiken liiketoiminnan. Protesti tai dharna on kuitenkin jatkunut samalla kun PPP ja PMLN epäröivät lähtöviivalla sanoen olevansa osa mielenosoitusta laitonta valtiota vastaan; mutta että he eivät mene pidemmälle kuin istuvat Islamabadin ulkoreunalla.

Kaikki tietävät, että maulana ei voi ottaa armeijaa vastaan, mutta kukaan ei välitä nauttimasta hallitsevaa puoluetta vastaan ​​suunnatusta horjuttavasta pahoinpitelystä.

Tämä artikkeli ilmestyi ensimmäisen kerran painetussa versiossa 9. marraskuuta 2019 otsikolla 'Pitkä marssi, jota ei ollut'. Kirjoittaja on Newsweek Pakistanin konsultoiva toimittaja